sunnuntai 19. tammikuuta 2020

35. vrk

Nyt on viisi viikkoa takana ja pentusia on masussa.
Nova alkaa nyt saada penturuokaa. Tiineys on jo yli puolenvälin ja nyt alkaa mukava odottelu. Mikä on odotellessa, kun saimme valkoista lunta ihan todella paljon. Piha on pehmeän, puhtaan lumen peittämä.

Voi, miten odotan keltaisia pentuja. Pihkan Novan mamman kaltaisia keltaisia olisi niin, niin mukava saada, Mutta. Aika näyttää. Helmikuun puolivälissä on aika ne nähdä. :)

Uusi kirjoitus ensi sunnuntaina ja silloin on kuusi viikkoa täynnä. Nyt sikiöt muistuttavat oikeita pikkiriikkisiä koirapentuja. Sikiöiden sydämet sykkivät yli 200 kertaa minuutissa. Varpaat ja kynnet muotoutuvat.
Pentujen päät ovat alkaneet muotoutua ja silmät, silmäluomet ovat kehittyneet ja elimet ovat alkaneet kehittyä. Emokoiran paino alkaa nousta.

Nova on madotettu ennen astutusta ja madotetaan kolmen päivän ajan 40.- 43. tiineysvuorokauden aikaan. Tiineyden aikana nartun elimistössä lepotilassa olevat suolinkaisen toukat aktivoituvat, suurin osa tiineyden viimeisen kolmanneksen alussa. Toukat siirtyvät istukan ja maidon välityksellä pentuihin. Emän madotuksilla minimoidaan pentujen suolinkaistartuntoja, mutta suolinkaisen elinkierron ansiosta käytännössä kaikilla pikkupennuilla on matoja. Siksi pentujen madottaminen on niin tärkeää kolme kertaa ennen luovutusta.

Nova ja mitä mahtaa uneksia!

Riimi 5kk

Riimi Rilleriini, ikää viisi kuukautta. Pihahommissa apuna- kevään pihasiivous ja Novan kanssa leikkiminen.